On sanottu, että ostaja voi puhua mitä kieltä tahansa, mutta myyjän on puhuttava ostajan kieltä. Mitä siis kannattaa tehdä, kun aikoo laajentaa toimintaa uusille markkinoille – esimerkiksi Venäjälle – mutta ei ehdi opiskella ostajien kieltä?
Venäjän markkinoita ei valloiteta hyvälläkään PowerPoint-esityksellä, vaan on valmistauduttava huolella ja tehtävä konkreettinen suunnitelma.
Aivan ensimmäiseksi tarvitset tulkin, joka auttaa sinut kielimuurin yli. Jos kuitenkin heti törmäät kulttuurien väliseen muuriin, ei tulkkisi ehdi edes avata suutaan, kun loistavan kalvoesityksesi yleisö jo miettii, miksi heidän pitäisi kuunnella sinua.
Jotta voit välttää kulttuurierojen ansat, kannattaa etsiä asiantuntija opastamaan sinut perusteellisesti nyky-Venäjän business-ympäristöjen tapoihin ja maan kulttuuriperinteeseen. Asiantuntijalta saat pätevät käytännön vinkit liiketoimintaan Venäjällä. Varmista kuitenkin, että saamasi tiedot ovat ajan tasalla.
Omat Venäjän kielen ja kulttuurin opiskelijani ovat huomanneet, että maa on muuttunut paljon viimeisten parinkymmenen vuoden aikana, eikä esimerkiksi vanha stereotypia vodka-aamiaisista pidä enää paikkaansa. Alkoholista voi aivan hyvin kieltäytyä myöhemminkin päivällä aiheuttamatta minkäänlaista kulmienkohottelua. Moskovan ja Pietarin nykyaikaiset kaupungit ja business-keskukset eivät kuitenkaan ole koko Venäjä.
Tiesitkö, että Venäjällä on 15 miljoonakaupunkia? Tai että Venäjän pinta-alasta 75 % on Uralin vuoriston itäpuolella, kun taas 75 % ihmisistä asuu saman vuoriston länsipuolella?
Jos käyt suurkaupunkien ulkopuolella, joudut valmistautumaan vielä paljon huolellisemmin, ja saatat silti kohdata yllätyksiä. Selvitä ainakin seuraavat asiat: Onko alue valtauskonnoltaan ortodoksinen vai islamilainen? Onko tuleva yhteistyökumppanisi perinteinen valtion omistama tehdas vai uusi länsimaalaistyyppinen yritys? Kun järjestät kokouksen vastapuolen kanssa, ovatko todelliset päättäjät mukana? Ja lopuksi – hieman yllättäen – oletko lukenut päivän horoskoopin?
JUHLAPÄIVÄT, PERINTEET JA USKOMUKSET
Avoimiin markkinoihin siirtyminen on ollut haaste koko Venäjälle, ja kuten missä tahansa maassa, historia ja perinteet ovat vaikuttaneet paljon siihen, miten haasteeseen on vastattu. Venäjä peittää 11 % maailman pinta-alasta (Neuvostoliiton aikana yhden kuudesosan), ja siellä asuu noin 100:n eri kansallisuuden edustajia; niinpä maassa juhlitaan edelleen niin pakanallisia, ortodoksisia, neuvostoliittolaisia kuin venäläisiäkin juhlapäiviä. Valtio ja kirkko käyttävät lisäksi eri kalentereita: gregoriaanista ja juliaanista kalenteria. Tämän vuoksi maassa on kaksi joulua ja kaksi uuttavuotta, mutta vain yksi pääsiäinen.
Suurin ja tärkein juhla on uusivuosi, ja toisena tulee voitonpäivä. Syntymäpäiviä juhlitaan niin ystävien, perheen kuin työtovereidenkin kanssa kotona ja työpaikalla; syntymäpäivän juhlinta kuuluu venäläiseen business-etikettiin. Myös naistenpäivää juhlitaan laajalti sekä työpaikalla että kotona.
Mitä muuta on hyvä tietää venäläisistä uskomuksista, kun haluat laajentaa toimintaasi Venäjälle?
Tunnetko mustiin kissoihin, tikkaisiin ja rikkinäisiin peileihin liittyvän taikauskon? Nämä ovat melko yleisesti tunnettuja.
Entä horoskoopit, joita julkaistaan päivittäin lähes jokaisessa sanomalehdessä ja jotka ovat mukana myös television aamulähetyksissä? Tarjolla on henkilökohtainen horoskooppi kaikkiin elämäntilanteisiin; saat neuvoja esimerkiksi siitä, minä päivänä kannattaa leikkauttaa hiukset, tai mikä on paras tai huonoin päivä hoitaa liiketoimia. Jos siis kumppanisi sanoo, että tänään ei ole hyvä tehdä kauppoja, hän saattaa hyvinkin noudattaa tähtiin kirjoitettua neuvoa.
AJANHALLINTA
Kun siis yrität löytää päivän, jolloin olisi hyvä tehdä kauppoja, ei kannata yrittää sopia tapaamista kahta kuukautta tai edes yhtä kuukautta etukäteen.
Muista myös, että venäläisessä liiketoiminnassa voi sattua, että saatkin odottamiesi vieraiden tilalle jonkun muun, koska alkuperäisillä vierailla ei ehkä ollutkaan viisumia, tai passit olivat vanhentuneet. Valmistaudu myös siihen, että asiakkaasi voi lykätä tapaamista monella viikolla tai jopa kuukausilla ja sitten yllättäen soittaa ja kysyä, voisivatko he tulla tapaamaan sinua tai katsomaan tehdasta, sillä he ovat juuri nyt lähistöllä – mikä saattaa tarkoittaa, että he ovat 800 kilometrin päässä.
Kun sitten tapaatte "lähistöllä", älä ylläty, jos saat kolme poskisuudelmaa niin tervehdykseksi kuin hyvästiksikin.
ENSIMMÄINEN LIIKEMATKA: TARKISTUSLISTA
- Opiskele perusasiat kohdemaastasi.
- Opiskele aakkoset ja perusfraasit, eli kohteliaisuudet, tervehdykset ja hyvästelyt.
- Tutustu juuri siihen osaan Venäjää, johon aiot matkustaa.
- Pyydä paikallisilta kumppaneiltasi suosituskirje, jos mahdollista.
- Pidä hyvä tulkki mukanasi.
- Valmistaudu yllätyksiin.
Suunnitteletko laajentavasi yrityksesi toimintaa Venäjälle, mutta et tunne paikallista liiketoimintaympäristöä? Oletko lähdössä liikematkalle Venäjälle, mutta et tunne paikallista kulttuuria niin hyvin kuin haluaisit? Ota yhteyttä, niin asiantuntijamme auttavat sinua valitsemaan tarpeeseesi sopivan kulttuurikoulutuskokonaisuuden.