Acolad-blogi

Kolme syytä opiskella kieliä kielikouluttajan johdolla verkossa

Kirjoittanut Acolad team | 30.9.2020 12:15:35

Digitalisaation myötä mahdollisuudet kielten opiskeluun ovat monipuolistuneet merkittävästi. Hankaluutena saattaa olla se, miten valita itselleen parhaiten sopiva tapa opiskella. Tässä blogissa kerromme kouluttajajohtoisesta kielikoulutuksesta verkossa, sekä siitä, mitkä ovat sen vahvuudet ja millaisia vaihtoehtoja on tarjolla.

Miksi valita opettajavetoinen verkkokoulutus?

Kielitaidon kehittämiseen on tunnetusti runsaasti erilaisia vaihtoehtoja. Opettajavetoinen koulutus on kuitenkin ylivoimainen tapa opiskeluun, kun tarve on kehittää puhutun tai kirjoitetun kielen osaamista. Opettaja tunnistaa oppilaan kehityskohteet ja lisäksi huomioi hänen erityistarpeensa, jos tarve on oppia esimerkiksi työtehtävän edellyttämää sanastoa tai työtehtävissä tarvittavia viestinnän taitoja.

Opettaja toimii oppilaan valmentajana ja kannustaa tätä eteenpäin ja antaa palautetta, jotta kielitaitoa saadaan kehitettyä tahdotulla tavalla.

Verkossa tapahtuvan kielikoulutuksen hyödyt

 

1. Vapaus

Verkossa pidettävien oppituntien selkeimpiä etuja on vapaus. Tunnille osallistuminen ei katso oppilaan sijaintia. Tunnille voi osallistua kotona olevasta työhuoneesta, työpaikan palaverihuoneesta tai vaikka lomamatkalla ollessa. Ja jos kyseessä on pienryhmäkoulutus, osallistujat pääsevät mukaan samanaikaisesti eri paikkakunnilta tai jopa eri maista. Verkossa pidettävät oppitunnit eivät katso maarajoja. Toki aikavyöhykkeet otetaan huomioon, ettei osallistujien tarvitse loikata oppitunnille keskellä yötä.

Vapaus on sitä, että voit opiskella kieltä toisessa maassa toimivan työkaverin tai tiimin kanssa yhdessä. Vapaus on myös sitä, että voit kerrata opittua kielikouluttajan kanssa, kun olet matkalla maassa, jossa puhutaan opiskelemaasi kieltä.

2. Joustavuus

Joustavuus kulkee käsi kädessä vapauden kanssa. Verkossa pidettävien oppituntien sovittaminen omiin aikatauluihin on helpompaa. Oppituntia varten ei tarvitse varailla palaveri- tai luokkahuoneita eikä myöskään varata aikaa siirtymiin. Sinun ei tarvitse pohtia, kuinka paljon tarvitset aikaa selvitäksesi liikenneruuhkista. Oppitunnin päättyessä voit välittömästi jatkaa työntekoa, jos oppitunti pidettiin työpäivän aikana.

Joustavuus tarkoittaa myös laajempaa kielivaihtoehtojen valikoimaa. Kun koulutus ei ole sidottuna paikkaan, koulutuksia voidaan tarjota useammilla eri kielillä.

Ajan lisäksi virtuaaliset oppitunnit säästävät myös rahaa, kun matkakuluja ei synny.

3. Ammattitaito

Monet kielten opiskelijat arvostavat kasvokkain pidettäviä oppitunteja, koska opetus on henkilökohtaista ja kouluttaja voi keskittyä opetuksessa havaittuihin kehityskohteisiin. Oppitunnin siirtyminen verkkoon ei muuta kouluttajan sitoutumista oppilaan kehittymiseen ja valmentamiseen. Ammattimainen kielikouluttaja on sitoutunut oppilaansa tavoitteisiin aivan samalla tavalla kuin kasvokkain tapahtuvassa opetuksessa.

Kielikouluttajan pitämät oppitunnit eroavat yleisistä verkkokursseista siten, että kouluttaja pystyy tukemaan opiskelijan tavoitteita, olivatpa ne sitten kirjallisen tai puhutun viestinnän kehittäminen tai kuullun ymmärtäminen. Kouluttaja tunnistaa kehityskohteet ja osaa antaa tarvittavaa täsmäkoulutusta, jotta oppimistavoitteet saavutetaan.

Vaikkei kouluttaja ole fyysisesti läsnä, hän on kuitenkin tukemassa ja kannustamassa oppilaitaan.

Miten verkko-oppitunti eroaa kasvokkain pidettävästä oppitunnista

Merkittävin ero on tietenkin se, että koulutus ei tapahdu samassa tilassa kouluttajan kanssa. Virtuaalisessa kouluttajavetoisessa koulutuksessa on omat etunsa, mutta myös omat haasteensa. Etuina ovat edellä mainitut joustavuus ja vapaus ja tietenkin sama kouluttajan ammattitaito kuin kasvokkain tapahtuvassa koulutuksessa. Haasteena virtuaalisissa koulutuksissa on herpaantuminen.

Työsähköpostien hoitaminen ja muut työasiat saattavat varastaa huomion koulutuksesta, kun kouluttaja ei ole fyysisesti läsnä. Tämä on vältettävissä esimerkiksi niin, että sovitaan sellainen oppituntien ajankohta, ettei viestitulvaa ole tiedossa. Toinen vaihtoehto on niinkin yksinkertainen, että oppija sulkee sähköpostin ja pikaviestimet koulutuksen ajaksi.

Fyysiseen läsnäoloon liittyy myös se, että virtuaalisessa koulutuksessa kouluttaja ei pysty tulkitsemaan oppilaan ilmeitä ja eleitä varsinkaan, jos oppilas ei pidä tabletin tai tietokoneen web-kameraa päällä. Luokkahuoneessa ilmeet ja eleet kertovat helposti sen, jos jokin asia jäi askarruttamaan. Tämän vuoksi kouluttajat kehottavatkin kaikkia oppilaita pitämään kamerayhteyden auki virtuaalikoulutuksessa.

Virtuaalisen oppitunnin aikana on mahdollista tehdä esimerkiksi verkkotehtäviä yhdessä kouluttajan kanssa. Verkossa tapahtuva opetus voi parhaimmillaan olla monipuolisempaa kuin kasvokkain tapahtuvalla oppitunnilla.

Mitä verkossa pidettävä oppitunti vaatii oppilaalta?

Virtuaaliseen oppituntiin tarvitaan vakaa verkkoyhteys ja päätelaite, joka voi olla puhelin, tabletti tai kannettava tietokone. Verkkoyhteys on riittävän vakaa, jos esimerkiksi etäpalavereissa ei ilmene yhteysongelmia liikkuvan kuvan ja äänen toistossa. Jos etäpalavereihin on osallistunut kotona ilman ongelmia, ei ongelmia pitäisi olla luvassa myöskään virtuaalioppitunnille osallistuessa.

Aiemmin mainittu web-kameran päällä pitäminen ei ole suoranainen vaatimus, mutta se on suositus. Kouluttaja ei ole antamassa pisteitä vaatteistasi tai kampauksestasi. Ennemminkin hän haluaa nähdä reaktiosi opeteltuihin asioihin. Viestintä koostuu enemmän ilmeistä ja eleistä kuin sanotuista asioista, ja siksi näköyhteys on tärkeä.

Saadakseen mahdollisimman paljon irti koulutuksesta oppijan on hyvä osata sulkea häiriötekijät koulutuksen ulkopuolelle. Jos huomio karkaa jatkuvasti työsähköpostiin, sosiaaliseen mediaan tai pikaviestimiin, koulutuksen tavoitteisiin pääseminen vie pitemmän aikaa. Perinteinen kasvokkain pidettävä kielikoulutus voi tällöin olla sopivampi vaihtoehto.

Mikä opiskelumuoto sopii sinulle parhaiten?

Acoladilla on tarjolla virtuaalisista kielikoulutuksista kolme eri opiskelumuotoa. Ne ovat yksilökoulutus, parikoulutus ja pienryhmäkoulutus. Valinta kannattaa tehdä omien tarpeiden pohjalta, mutta samalla kannattaa pohtia sitä, miten on tottunut aiemmin opiskelemaan.

Yksilökoulutus

Parhaiten yksilölliset koulutustarpeet saadaan huomioitua yksilökoulutuksessa. Yksilökoulutus on vahvimmillaan, kun on tarve kehittää esimerkiksi puhuttua ja kirjoitettua kieltä. Opiskelussa pystytään pureutumaan syvemmälle esimerkiksi havaittuihin kehityskohteisiin. Vaihtoehtoisesti voidaan keskittyä kehittämään esimerkiksi työtehtävissä tarvittavaa sanastoa tai esiintymistilanteissa tarvittavaa kieltä.

Yksilökoulutus sopii erityisesti niille, joilla on hyvin spesifi tarve kielikoulutukselle. Se sopii myös niille, jotka oppivat parhaiten, kun heitä kannustetaan ja tuetaan aktiivisesti oppimistavoitteiden saavuttamiseksi.

Parikoulutus

Parikoulutus on ihanteellinen niissä tilanteissa, kun kahdella oppijalla on samantasoinen kielitaito. Koulutuksen sisältö on räätälöitävissä niin, että se tukee kummankin oppijan kehittymistä. Erityisenä vahvuutena parikoulutuksessa on se, että opiskelijat voivat harjoitella keskenään oppituntien ulkopuolella. Kielen oppiminen ei siis rajaudu pelkästään oppitunteihin ja lisätehtäviin. Samalla opiskelussa on luontainen vertaistuki.

Parikoulutus on erittäin hedelmällistä silloin, kun molemmat opiskelijat toimivat samassa työtehtävässä. Esimerkiksi työtehtävää varten räätälöidyt oppimissisällöt soveltuvat kummallekin opiskelijalle.

Pienryhmäkoulutus

Pienryhmissä piilee sama vertaistuen etu kuin parikoulutuksessakin. Vertaistukea ja harjoittelukavereita on tarjolla useampia. Pienryhmissä koulutusta ei pystytä räätälöimään niin vahvasti yksilöllisten tarpeiden pohjalta, mutta se toimii hienosti yleisen kielitaidon kehityksen kannalta.

Pienryhmien etuna on myös se, että tarjolla on erilaisia keskustelukumppaneita, ei pelkästään kouluttaja. Tämä voi toimia erityisesti niiden kohdalla, jotka saattavat olla hieman arkoja puhumaan kouluttajan kanssa. Harjoittelu samantasoisen keskustelijan kanssa voi avata lukkoja, ja jatkossa keskustelu onnistuu paremmin myös kouluttajan kanssa.

Myös pienryhmissä on suuri etu siitä, jos opiskelijat toimivat samassa työtehtävässä tai tekevät samantyyppistä työtä. Työtehtäviin liittyvät sisällöt palvelevat kaikkien opiskelijoiden oppimistavoitteita.

Valitse opiskelu verkossa, kun haluat vapautta ja joustavuutta

Virtuaalinen kielikoulutus tuo kouluttajan sinne, missä sinäkin olet. Verkon yli tapahtuva opetus ei sisällöllisesti poikkea kasvokkain tapahtuvasta opetuksesta. Päinvastoin, tietotekniikan avulla tarjolle saadaan monipuolisemmin oppimista tukevia sisältöjä.

Kun opiskelu tapahtuu virtuaalisesti, sinun ei tarvitse pohtia ruuhkia tai julkisen liikenteen aikatauluja. Eikä sinun tarvitse myöskään pohtia palaveri- tai koulutustilojen varaamista, ellet halua varata tarkoituksella hiljaista tilaa itsellesi oppitunnin ajaksi. Verkko-oppituntien avulla säästät sekä aikaa että rahaa ja pystyt aikatauluttamaan koulutukset itsellesi paremmin sopiviksi.

Kielikouluttaja on yhtä sitoutunut sinun opiskelutavoitteisiisi virtuaalioppitunnilla kuin tavallisellakin oppitunnilla.

Etsitkö kielikoulutusta itsellesi tai kokoamallesi pienryhmälle? Ota yhteyttä, niin asiantuntijamme auttavat sinua valitsemaan tarpeisiisi sopivan ratkaisun.