Acolad-blogi

Miksi terminologian hallinta on tärkeää monikielisessä viestinnässä?

Kirjoittanut Acolad team | 29.3.2021 6:30:00

Lukemattomat asiakkaamme tuskailevat omissa organisaatioissaan epäyhtenäisen terminologian vuoksi. Kaikissa yrityksissä tarvittaisiin ylläpidettyä, koko organisaatiota koskevaa termistöä, jota viestinnän yhdenmukaisuuden vuoksi kaikkien pitäisi myös noudattaa.

Hyvä esimerkki terminologian hallinnan puutteesta on tilanne, jossa yrityksen tekninen osasto käyttää asioista tiettyjä termejä, markkinointi keksii niille omia nimityksiään ja myynti käyttää asiakastapaamisissa ja presentaatioissa vielä kolmansia termejä. Tämä tietenkin aiheuttaa aivan turhaa sähläystä ja voi jopa vaarantaa yhteisen työn ja sen tulokset. Pahimmillaan väärien termien käytöllä voi olla jopa oikeudellisia seuraamuksia.

Terminologian hallinta on olennaisen tärkeää monikielisessä teknisessä dokumentaatiossa

Vaikka edellä kuvattu ikävä tilanne tuntuisi tutulta, ei silti kannata joutua paniikkiin! Ongelma voidaan ratkaista siirtymällä asianmukaiseen, omia tarpeita vastaavaan terminologian hallintaan. Kun termien käyttöä ohjataan termistöllä, voidaan

  • parantaa yrityksen monikielisen sisällön laatua
  • välttää kalliiksi tulevat väärinkäsitykset, joita termien väärä käyttö aiheuttaa
  • helpottaa kääntämistä muihin kieliin.

Kerromme tässä blogikirjoituksessa, mitkä ovat termistön (termitietokanta, termikanta) luonnin alkuvaiheet, ja tuomme käytännön esimerkeillä esiin pari yleistä haastetta.

Miten termistö luodaan?

Termistö on ensisijaisesti tietokanta, johon kerätään erikoisalan termejä. Yrityselämässä termistö voidaan ymmärtää laajemmin: siihen voidaan kerätä mitä tahansa kielellistä aineistoa, jonka johdonmukainen käyttö on tärkeää: sloganeita, organisaationimiä, tuotenimiä jne. Termistön tekeminen alkaa projektilla, jossa terminologian asiantuntijan kanssa suunnitellaan termistön rakenne ja valitaan työkalut. On myös päätettävä ylläpitokäytännöt, eli se, miten termit kerätään ja hyväksytään, miten termistöä käytännössä laajennetaan – mieluiten vaiheittain lisäämällä termejä tai kieliä – ja miten se pidetään ajan tasalla.

Nämä ovat termistön tekemisen ensimmäiset konkreettiset työvaiheet:

  1. Kerätään ja analysoidaan tuoretta aineistoa sillä silmällä, mistä voisi poimia tärkeitä termejä. Tämä on terminologin työtä, mutta jotta lopputulos olisi hyvä, tarvitaan kaikkia osapuolia, mahdollisesti myös palvelujen toimittajia.
  2. Tunnistetaan ja poimitaan termejä (käsin tai ohjelmallisesti). Tässäkin työvaiheessa tarvitaan lingvistin asiantuntemusta. On tunnistettava synonyymit, homografit ja erilaiset taivutetut muodot sekä havaittava epäjohdonmukaisuudet. Tämän työn tuloksena syntyy yksikielisen termistön perusta.
  3. Jo varhaisessa vaiheessa kannattaa tehdä sisäinen ohjeistus siitä, miten monikielistä termistöä ylläpidetään ja kartutetaan mahdollisimman kustannustehokkaasti.

 

Jos haluat tarkempaa tietoa terminologian hallinnasta, lataa aihetta käsittelevä e-kirjamme!

 

Esimerkkejä termistön haasteista: agglutinaatio ja deklinaatio

Termistön tekeminen edellyttää siinä mukana olevien kielten tuntemusta. Otetaan esimerkiksi kaksi synteettistä kieltä. Tarkastellaan, vaikuttavatko suomen agglutinaatio ja ruotsin nominatiivien taipuminen eri deklinaatioissa termistön tekemiseen.

No mikä sitten on agglutinaatio ja mitä ovat deklinaatiot?

Kielitieteessä agglutinaatio on morfologinen ilmiö, jossa sanan vartaloon lisätään yksi tai useampi affiksi (useimmiten suffiksi). Näillä morfeemeilla ilmaistaan kieliopillisia asioita, kuten monikkoa ja substantiivien taivutusta sijamuodossa. Sana tulee latinan verbistä agglutinare, joka tarkoittaa yhteen liimaamista. Ruotsin deklinaatioilla tarkoitetaan substantiivien taivutusluokkia, joita on viisi. Luokka kertoo, miten sana taipuu yksikön ja monikon epämääräisessä ja määräisessä muodossa. Mutta ei mennä tämän syvemmälle kielitieteeseen.

Termeistä suurin osa on substantiiveja, usein yhdyssanoja tai sanaliittoja. Joskus asiakkaita (yleensä muita kuin suomen- tai ruotsinkielisiä) pohdituttaa se, miten termistöissä käsitellään taipuvien kielten termejä. Pitäisikö termistöön viedä termejä myös taivutettuina, koska niinhän ne usein esiintyvät tekstissä? Tämä on aivan ymmärrettävä kysymys, jos kysyjän omassa kielessä sanat eivät taivu juuri ollenkaan.

Otetaan esimerkiksi suomen sana e-kirja ja ruotsin sana e-bok. Lauseessa nämä sanat voivat muuttua hyvinkin paljon:

  • Acolad haluaa e-kirjoillaankin auttaa asiakkaitaan… (sananmukaisesti: ’Also with its e-books’, Acolad wants to help its customers…)
  • E-böckernas styrka är att kunderna kan få tillgång till dem oberoende av tid och plats. (’E-kirjojen’ vahvuus on siinä, että... )

Ruotsin esimerkki on todellisuudessa aika harvinainen, koska yleensä sanan vartalo ei juuri muutu. Suomen esimerkki sen sijaan kuvaa kielen ominaispiirrettä: kaikkia substantiiveja voidaan taivuttaa lisäämällä morfeemeja peräkkäin (e-kirj|oi|lla|an|kin).

Kysymys

Miten tällaiset kielten ilmiöt otetaan huomioon termistöä tehtäessä? Mitä termistöön käytännössä viedään?

Vastaus

Onneksi meillä on termistöjen tekemisen asiantuntijoita, joilta saa apua. Agglutinoivat kielet eivät ole mikään ongelma. Terminologian perussäännön mukaan termit viedään termistöön perusmuodossa, mikä useimmiten tarkoittaa yksikköä, pientä alkukirjainta ja maskuliinimuotoa (jos kielessä on suku). Tämä koskee kaikkia kieliä. Taivutettuja muotoja ei oteta mukaan, koska termistö ei ole kielioppi eikä sanakirja. Termistöön viedään käsitteitä ja niitä kuvaavia termejä.

Sen sijaan, että taivutetut muodot vietäisiin termistöön termeinä, taivutustietoa voidaan lisätä erilaisiin kenttiin työkalun mahdollisuuksien mukaan. Gender-kentässä – tai mieluummin ihan omassa kentässään – käyttäjille voidaan kertoa, minkä deklinaation mukaan ruotsin termi taipuu, tai antaa suoraan monikon taivutus. Tästä voi olla paljon hyötyä esimerkiksi suomalaisille termistön käyttäjille. Termistön käyttäjien ei odoteta osaavan jotakin tiettyä kieltä voidakseen käyttää termistöä. On kuitenkin hyödyllistä tietää, onko kieli vahvasti agglutinoiva, kuten suomi, vai sellainen, jossa sanat taipuvat hyvin vähän, kuten englanti. Tieto vaikuttaa siihen, miten tekstissä esiintyviä termejä kannattaa termistöstä hakea.

Termit siis viedään termistöön perusmuodossaan. Entä sitten, kun käännetään, ja tekstissä esiintyy termejä erilaisissa taivutetuissa muodoissa? Eikö silloin ole riski, että ne jäävät tunnistamatta, jolloin käännökseen voi jäädä vääriä termejä? Onneksi useimmissa käännösympäristöissä on toimintoja, joilla tämä voidaan melko pitkälle estää.

Tunnistuksessa voidaan esimerkiksi ottaa huomioon vain termin vartalo, eli järjestelmä ei välitä siitä, mitä on sitä ennen tai sen jälkeen. Tähän tarkoitukseen käytetään erikoismerkkejä, kuten * ja |. Eli jos termistössä on termi e-kirj*, myös tekstissä esiintyvä muoto e-kirjassa tunnistetaan. Tosin ruotsin esimerkissä termin vartalo olisi hyvin lyhyt, e-b*. Joissakin käännöstyökaluissa termien tunnistamista varten voidaan asettaa prosenttilukuna ilmaistava vastaavuusarvo: sanan (tai sanojen yhdistelmän) on oltava riittävän samanlainen termistössä olevan lähdekielen termin kanssa, jotta työkalu tunnistaa sen termiksi ja tuo tarjolle sen vastineen.

Tässä blogissa käsiteltiin esimerkin vuoksi agglutinaatiota, mutta luonnollisissa kielissä on paljon erilaisia ilmiöitä ja ominaispiirteitä. Asiakkaana voit aina luottaa siihen, että kääntämisen ja terminologian hallinnan ammattilaisille nämä ovat aivan tuttuja asioita. Jos tarvitset apua yrityksesi terminologian hallinnassa tai suunnittelet sen aloittamista, ota yhteyttä!