Yritykset ovat joutuneet totuttamaan arkeen, josta puuttuu suuri osa työelämän perinteisestä fyysisestä kanssakäymisestä. Työmatkustamisen määrä on romahtanut eikä välttämättä enää koskaan palaudu entiseen tasoonsa. Pandemialla voi olla pitkäaikaisia tai jopa pysyviä vaikutuksia työtapoihimme. Yhä useammat yritykset ovat siirtäneet koulutuksensa osittain tai kokonaan verkkoon, minkä ansiosta e-learning-kurssien määrä on kasvanut huomattavasti.
Moni on huomannut, että erilaisten verkkokoulutusten saatavuus on nykyään aivan uudella tasolla. Monet oppijat ovatkin iloisia siitä, että heillä on mahdollisuus opiskella missä ja milloin vain. Etäopiskelun suurimpana haasteena on todennäköisesti mielenkiinnon ylläpitäminen. Kun opiskelijat eivät ole fyysisesti paikan päällä luokkahuoneessa, heidät on vaikeampi pitää keskittyneinä ja motivoituneina. Luokkahuoneessa käytetyt menetelmät eivät välttämättä sovi etäopiskeluun.
Oppijoiden keskittymiskyky on yleensä huonompi verkkoympäristöissä. He haluavat nopeasti asian ytimeen ja lukevat pitkät tekstit yleensä vain silmäillen. Tämän takia materiaalit on valittava huolellisesti tiettyjä oppimistavoitteita varten ja sisältö on räätälöitävä uuteen oppimisympäristöön. Digitaalisissa ympäristöissä videot, animaatiot, infografiikat ja interaktiiviset elementit ovat tärkeässä asemassa uusien ideoiden ja käsitteiden opettamisessa, koska ne ovat mielenkiintoisempia ja viihdyttävämpiä oppimiskeinoja kuin pelkkä tekstin lukeminen. Tutkimuksissa on havaittu, että videon käyttäminen viestin välittämisessä voi parantaa oppijoiden keskittymistä ja oppimista varsinkin silloin, kun he opettelevat tarvitsemiaan käytännön taitoja.
Kasvatuspsykologi Robert Gagne on määrittänyt yhdeksän opetustapahtumaa, joita vaaditaan tehokkaaseen oppimiseen. Kolme ensimmäistä tapahtumaa ovat oppijan huomion herättäminen, tavoitteiden kertominen heille ja muistuttaminen aiemmin opituista asioista, kuten faktoista, teorioista, käsitteistä, periaatteista ja prosesseista. Nämä kolme tapahtumaa mahdollistavat tehokkaan oppimisen.
Kumpi toimii paremmin? Teksti vai animoitu kuva?
According to studies by MIT neuroscientists, the human brain can process entire images that the eye sees for as little as 13 milliseconds.
Lähde: https://news.mit.edu/2014/in-the-blink-of-an-eye-0116
Acolad suosittelee, että e-learning-kurssi aloitetaan videolla. Koulutuksen alussa on herätettävä osallistujien mielenkiinto aiheeseen ja löydettävä yhtymäkohtia heidän kiinnostuksen kohteisiinsa ja tarpeisiinsa. Sisältöä rakentaessa on hyvä pohtia, mitä hyötyä oppija siitä saa: Miksi heidän olisi kiinnitettävä huomiota sisältöön? Miten se liittyy heidän aiemmin oppimiinsa asioihin? Mitä hyötyä he saavat siitä, että he käyttävät aikaansa ja energiaansa oppimiseen? Ensivaikutelmat määrittävät koko kurssin vastaanoton kontekstin ja näkökulman.
Videossa voit käyttää esimerkiksi omia kuvia ja hahmoja tai animoitua tarinankerrontaa varmistaaksesi, että juuri oikeat asiat erottuvat ja heräävät henkiin opetuksessa. Millään muulla ilmaisukeinolla ei ole videon välittömyyttä, ja kun siihen vielä yhdistetään jokin yllättävä asia tai nopeasti havaittavissa oleva yhteys jokapäiväisen työn ongelmiin, oppijoiden mielenkiinto on taatusti herätetty! Ruudulla näkyvät visuaaliset elementit ja taustaselostukset ovat myös loistavia tapoja kertoa oppijoille tavoitteista ja muistuttaa heitä aiemmin opituista tai työssä havaituista asioista.
Mutta miten on mahdollista luoda tehokasta videosisältöä, jos siitä ei ole aiempaa kokemusta? Videoiden teko ei yleensä onneksi vaadi kokonaisen kuvausryhmän palkkaamista. Moderni teknologia tarjoaa monia vaihtoehtoja. Haasteena voikin olla juuri vaihtoehtojen moninaisuus ja omiin tarpeisiin sopivan ratkaisun valitseminen.
Vaihtoehtoina ovat esimerkiksi seuraavat videotyypit:
- Kuvaa video yrityksesi edustajasta tai pyydä häntä tekemään selfie-video, jotta viesti tuntuisi henkilökohtaisemmalta. Tuotannon taso riippuu siitä, kuinka viimeistellyn videon haluat luoda.
- Kuvaa video työntekijöistä, asiakkaista tai tuotteista – realistiset videot ovat tehokkaita, mutta valmistaudu päivittämään niitä usein, jottei video näyttäisi vanhentuneelta.
- Kuvakaappausvideot voivat olla tehokkaita opetuksessa, jos ne on muokattu tiiviiksi kokonaisuuksiksi.
- 2D-animaatioilla voit huoletta ohittaa perinteisten videoiden haasteet sekä havainnoida käsitteitä ja niiden yhteyksiä kuvituksilla ja tarinoilla.
- 3D-animaatiot piristävät tarinaasi tai tuotekuvauksiasi, ja niitä voidaan käyttää myös perinteisten videoiden tukena.
- Tekstipeitteen sisältävän videon avulla voit korostaa pääasioita, ja tällaisessa videossa ei tarvitse käyttää ääniä.
- Interaktiivinen tai immersiivinen video antaa osallistujille mahdollisuuden harjoitella tosielämän tilanteita ja päätöksentekoa.
Mutta miten on mahdollista luoda tehokasta videosisältöä, jos siitä ei ole aiempaa kokemusta? Me autamme siinä.
Acolad Nordicsin koulutuspalveluiden asiantuntijoilla on vankka kokemus niin lähi- kuin etäopetuksestakin. Olemme opetuksen ammattilaisia vuosikymmenten kokemuksella. Luomme myös räätälöityjä, mukaansatempaavia ja ammattimaisia e-learning-sisältöjä asiantuntevasti eri alojen yrityksille ja organisaatioille.
Ota meihin yhteyttä, niin voimme auttaa sinua muuttamaan oppimissisältösi videoiksi, jotka antavat tietoa ja ylläpitävät oppijoiden mielenkiintoa. Autamme sinua välittämään viestisi niin, että oppijat ovat aina kiinnostuneita kuulemaan enemmän. Luomme ainutkertaisia animaatioita, hahmoja ja kohtauksia, jotka herättävät oppimissisältösi henkiin.
Ota yhteyttä Acolad Nordicsiin jo tänään. Viedään koulutuksesi seuraavalle tasolle ammattimaisen ja räätälöidyn videosisällön avulla.